Sveitsiläisyyttä metsästämässä

Vaihdon puolivälin ollessa käsillä ja arjen asetuttua uomiinsa ajattelin tiivistää muutamia huomoitani sveitsiläisestä elämänmenosta. Toki kaksi kuukautta uudessa maassa on vielä varsin lyhyt aika, mutta sen aikana ennättää jo aistimaan kansakunnan pulssia hieman pintaa syvemmältä ja suhteuttamaan sitä oman kotimaan meininkiin.

Alussa uuteen maahan tullessa kaikki on luonnollisesti uutta ja ihmeellistä, minkä tietää jokainen ulkomailla lomaillut. Vaikka Sveitsi onkin kulttuurillisesti monelta osin hyvin lähellä pohjoismaita ja Suomea, on myös täällä omat erikoisuutensa, joita suu ammollaan ihmetellä. Alpit, elintaso, historialliset rakennukset, sveitsinsaksa, paljonko juusto voi haista ja niin edelleen. Alussa tyypillistä on, että kaikkea katselee enemmän ja vähemmän vaaleanpunaisten lasien läpi oman kotimaan vaikuttaessa tylsältä kaiken uuden rinnalla. Koska Sveitsistä lisäksi  annetaan meille suomalaisille yleensä jonkinlaisen mallivaltion kuva, on hurmokseen erittäin helppo mennä mukaan. Tästä kaikesta ihmeellisestä olenkin jo koittanut kirjoittaa aiemmissa teksteissäni.

Kuherruskuukauden mentyä ohitse alkaa uudesta paikasta ja sen "pöhinästä" tekemään hiljalleen myös tarkemipia havaintoja. Keskustelut paikallisten sekä Sveitsissä pidempään asuneiden ulkomaalaisten kanssa avaavat näkymiä täkäläiseen sielumaisemaan. Niinpä havaintoja on syntynyt vaikkapa siitä, miten erilaisista kulttuurillisista alueista niinkin pieni maa kuin Sveitsi koostuu tai siitä, miten konservatiivista meiniki täällä on paikoin. Konservatiivisuus näkyy vaikkapa ulkomaalaisiin ja vähemmistöihin suhtautumisessa, tasa-arvoasioissa sekä yksinkertaisimmillaan kauppojen aukioloajoissa.

Sveitsiläistä ajatus- ja valtiomallia monessakin mielessä keskeisesti määrittävä asia ovat kantonit. Kantonien juuret ovat keskiaikaisissa kaupunkivaltioissa, jotka ovat historian saatossa liittoutuneet ja muodostaneet Sveitsin valtion. Aluksi syy liittoutumiselle oli puhtaasti puolustuksellinen. Yksittäisille kaupunkivaltioille oli eduksi muodostaa liittouma, jonka avulla pystyttäisiin puolustautumaan suurempia vihollisia vastaan. Valaliiton perustamisvuodekeksi katsotaan vuosi 1291, jolloin kolme ensimmäistä kantonia liittoutuivat muodostaen Sveitsin Valaliiton, Confederation Helvetican. Vähitellen liitto laajeni ja syntyi ajatus yhtenäisestä valtiosta pelkän puolustusliiton sijaan.

Luotaessa kansakunnan yhteistä identiteettiä tarvittiin luonnollisesti myös myytti, jonka kaikki kantonit voisivat tuntea omakseen. Niinpä kirjoitettiin näytelmä Wilhelm Tellistä. Kyseinen varsijousisankari siis on täkäläinen Väinämöinen, joka toimi konfederaation alkuaikoina kansallistunnon kohottajana. Vähitellen puolustusliiton ympärille kehittyi yhteistä lainsäädäntöä,  yhteinen valuutta ja niin edelleen.

Miten kantonit sitten vaikuttavat nykyään? Vaikka maa on kooltaan vain tuplasti Keski-Suomen kokoinen, se koostuu 26:sta hallinnollisesti melko itsenäisestä yksiköstä, jotka voivat suhteellisen vapaasti päättää esimerkiksi koulutuksen järjestämisestä, tuloveroprosentista ja muista suuristakin asioista. Tahtotila maassa  tuntuu olevan lisäksi se, että valtaa halutaan tulevaisuudessakin jakaa mahdollisimman paljon kantoneille Bundesratin sijaan. Kantonien määrästä johtuen lainsäädännöllisten toimielinten määrä Sveitsissä on melkoinen ja poliittinen järjestelmä vaikeaselkoinen. Tähän kun lisätään se, että maassa on yhteensä 2596 kuntaa (luit oikein), ei hallinnosta Sveitsissä ainakaan ole pulaa. Jos siis kotisuomen kuntauudistus kaikkine kiemuroineen hirvittää, tervetuloa Sveitsiin kokeilemaan!

Bundeshaus

Sveitsiläisen poliittisen järjestelmän erityispiirteenä on ns. suora kansandemokratia, joka tarkoittaa kansalaisten veto-oikeutta sekä oikeutta tehdä lakialoitteita, kunhan asian taakse saadaan 50.000 äänioikeutettua. Tällöin seurauksena on konfederaationlaajuinen äänestys, jossa päätös tehdään määräenemmistollä. Niinpä Sveitsissä kansanäänestellään milloin mistäkin asiasta, viimeisimpien joukossa mm. johtajien palkkojen rajoittamisesta. Äänestyksen käytännön toteutus on varsin mielenkiintoinen. Homma hoidetaan ns. postilaatikkokyselynä, jossa äänestyslipuke myöskin palautetaan postitse. Äänestäjien henkilöllisyyttä ei näin ollen pystytä mitenkään valvomaan. Varsin tyypillistä kuulemma onkin, että perheen pää saattaa käyttää niin halutessaan koko perheen äänet parhaaksi katsomallaan tavalla. Mielenkiintoinen anekdootti sveitsiläisen demokratian historiasta on, että naiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1971 - miesten äänestämänä tietysti.

Kantonit Bundeshausin kattokuvussa. 

Toinen sveitsiläistä elämänmenoa keskeisesti määrittävä seikka on kieli. Maassa puhutaan kolmea valtakieltä (saksa, italia ja ranska), minkä lisäksi eräillä alueilla puhutaan retoromaania. Retoromaania puhuva vähemmistö on kuitenkin pieni, vain noin 60.000 puhujaa. Vaikka helposti voisi ajatella, että kieli on vain puhetta ja kirjoitusta, on se Sveitsin tapauksessa paljon muutakin. Siihen kytkeytyy myös erilainen mielenlaatu sekä lukemattomia kulttuuriin liittyviä seikkoja. Saksaa, Ranskaa ja Italiaa puhuvilla sveitsiläisillä on aivan selkeästi oma identiteettinsä sekä omat käsityksensä muilta kielialueilta tulevista oman maan kansalaisista. Aina nämä käsitykset eivät ole kovinkaan ruusuisia, mikä on tyypillistä etenkin syvimmillä sveitsinsaksaa puhuvilla alueilla. Tyypillistä on myös polittisten mielipiteiden jakautuminen kielialueiden mukaisesti tietyissä asioissa.

Omat kokemukseni kielialueista rajoittuvat suurimmaksi osaksi saksankieliseen Berniin, mutta toki olen tavannut myös muilta kielialueilta tulevia sveitsiläisiä. Havaintojeni mukaan esimerkiksi italiaa puhuvat ticinolaiset ovat keskimäärin lunkimpaa sakkia kuin vaikkapa saksaa puhuvat berniläiset. Myös ruoka- ja tapakulttuurissa Italian vaikutus ticinolaisiin on nähtävissä selvästi. Saksakielisillä alueilla asustavia ihmisiä kuvailisin yleisesti äärimmäisen täsmällisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi sekä hyvässä että pahassa. Tämä näkyy mm. kohtuullisen rajallisena kulttuuritarjontana ottaen huomioon, että Bern on kahdeksanmiljoonaisen kansan pääkaupunki. Maan läntisillä alueilla taas Ranskan vaikutus on selvästi läsnä. Paras kulttuuri- ja yökerhotarjonta löytyykin ranskankielisistä Genevestä ja Lausannesta. Myöskin pukeutumisessa on eroa. Siinä missä Keski-Sveitsin saksankielisillä alueilla turvaudutaan yleisesti käytännölliseen tuulipukumeininkiin,  ranskankielisillä alueilla tyylillä on todellakin väliä. Edelliset huomiot ovat toki vain muutamia näkyvimmistä, mutta antavat jonkinlaista osviittaa eri alueiden eroista.

Paikallista yhteiskuntaa hetken aikaa pällisteltyä tulee väkisinkin miettineeksi, mikä on se liima, jonka varaan sveitsiläinen kansallistunne rakentuu. Maa tuntuu nimittäin pienestä koostaan huolimatta olevan yllättävänkin blokkiintunut. Paikallisten kanssa asiaa pohdittuani olen saanut yleensä vastaukseksi jotain sen suuntaista, että vaikka sisäisiä erimielisyyksiä maasta löytyykin, vieraiden valtioiden edessä puhutaan kuitenkin yhdellä suulla.  Ehkäpä kyseessä onkin jonkinlainen järkiavioliitto, koska kiistaton tosiasia on, ettei yksittäisellä kantonilla voi olla juurikaan vaikutusvaltaa kansainvälisellä tasolla. Vaikka kahden kuukauden perusteella on mahdotonta vastata tyhjentävästi kysymykseen siitä mitä sveitsiläisyys on, olen varma, että se voi toimia vain Sveitsissä.